Posts Tagged ‘haku’

Kausi lähenee

tiistai, syyskuu 4th, 2012

Kanalintukauden aloituspäivä alkaa olla nurkan takana. Meidän osalta kausi tosin aukeaa vähän normaalista poiketen, koska Rekon kultamaljakisa on syyskuun loppupuolella. Olemme menossa Lapualle jo hieman etukäteen tutustumaan peltomaastoihin ja toivon mukaan myös paikallisiin lintuihin.

Elokuussa kävimme viikonlopun Teuvan Norinkylässä Rekon pentuetapaamisessa. Viikonlopun aikana teimme nuorten koirien kanssa perusharjoituksia sekä parihakuharjoituksia. Haku sujui Rekolla mielestäni niin mallikkaasti kuin se vain näin vähäisellä peltokokemuksella voi sujua. Muutoinkin viikonloppu oli mukava ja antoisa. Galleriasta löytyy viikonlopun touhuista muutama kuva.
Reko sisaruksensa kanssa hakuvuorossa
Reko sisaruksensa kanssa hakuvuorossa

Muutaman metsälenkinkin olemme käyneet jo tekemässä ja näillä lintuhavainnot ovat olleet odotetunlaisia. Lintuja on kyllä löytynyt, mutta yhteenkään poikueeseen ei olla törmätty. Vähän harmittavasti kaikki tilanteet ovat olleet Pessillä. Rekolla ei siis ole ollut edelleenkään yhtään varsinaista lintukontaktia tänä syksynä. Toivottavasti kultamaljan alusviikko muuttaa tilanteen.

Syksyn suunnitelmiin on tullut yksi lisäys – marraskuun puolivälissä on tarkoitus lähteä Ruotsiin metsästämään. Pikku hiljaa alkaa siis olemaan syksyn aikataulu täynnä.

Kesä kohta takana

torstai, elokuu 11th, 2011

Kesän hellekelit alkavat olla takanapäin ja syksylle suunnitellut tapahtumat alkavat lähestyä. Yksi suuri tapahtuma oli elokuun toinen päivä, kun perheeseemme syntyi poika. Hienoista jännitystä oli ilmassa muun muassa sen suhteen, miten Elli, Pessi ja Reko suhtautuvat uuteen perheenjäseneen. Jännittäminen on sittemmin osoittautunut turhaksi – kaikki ovat ottaneet Oton hienosti vastaan.
Otto nukkuu - Reko vahtii
Otto nukkuu – Reko vahtii

Tänään kerkesimme pitkästä aikaa metsälenkille. Pessi näytti vanhaan malliin vauhdikasta hakua. Reko tutustuili metsään ja rohkeni ottaa isäntään jopa hieman etäisyyttä. Käskyt toimivat yllättävänkin hyvin – tännetulot sujui ja jopa paikoilleen jääminen onnistui vaikka mielenkiintoisessa ympäristössä oltiinkin.
Elli, Pessi ja Reko tauolla
Elli, Pessi ja Reko tauolla

Syksyä kohti on tarkoitus jatkaa tehden metsälenkkejä ennen varsinaisen metsästyskauden alkua. Kanalintukauden alettua suuntaamme pariksi viikoksi Lokkaan.

Limingan KAKE

keskiviikko, marraskuu 3rd, 2010

Heti kanalintukauden loputtua oli vuorossa Limingan kenttäkoe. Sunnuntaiaamuna suuntasimme Pessin kanssa Tupoksen ABC:n kautta maastoon. Keli oli kaikin puolin mukava. Tuulta oli sopivasti ja ilma oli kirkas. Toivoa täynnä lähdettiin katsomaan, mitä pellolla saadaan aikaiseksi.
Ensimmäisen hakuerän puolenvälin tienoilla alkoi Pessi kulkea kuono maassa – selvästi seuraten maajälkiä. Tästä johtuen erän haku jäi suppeaksi ja pyöriväksi. Tässä erässä ei lintuja näkynyt. Saimme vielä mahdollisuuden näyttää parempaa hakua ainakin yhden erän verran.
Toisessa hakuerässä meno oli jo huomattavasti parempaa. Haku laajeni eikä enää pyöritty maajälkien perässä. Erä alkoi olla loppusuoralla, kun Pessi törmäsi pellon päädyssä fasaanipariin ja meni vielä railakkaasti perään. Tilanne kehittyi aivan optimaalisesti: Pessi tuli fasaaneille suoraan tuulen alta, mutta jostain syystä puski täydellä kaasulla päin lintuja. Liekö hajut kuitenkin pyörineet epäsopivasti… muuta selitystä ei tapahtumalle äkkiä keksi. Törmäyksen ja peräänmenon seurauksena koe oli meidän osalta valmis.

Meno jatkuu peltotreeneissä

sunnuntai, marraskuu 15th, 2009

Utajärven reissusta jäi hyvät muistot. Varsinkin Pessin vauhdikkuus ja haun laajuus jäivät mieleen. Mielenkiinnolla lähdimmekin perinteisiin sunnuntain Tupoksen peltotreeneihin heti seuraavana päivänä.

Mietin pellolle mentäessä, että saapa nähdä, oliko eilinen meno hetken huumaa. Pessi todisti ajatukset vääriksi heti ensimmäisessä hakuvuorossa. Meno oli edelleen komeaa. Hienoa työskentelyä jatkui joka hakuvuorossa treenien loppuun saakka.

Videokamerakin oli mukana, mutta koiran ohjaaminen ja kuvaaminen yhtäaikaa on ainakin minulle vielä aika ylivoimainen tehtävä. Tai voihan sitä kuvata, mutta ei tiedä kyllä itsekkään, mitä sinne kameraan on tallentunut. Ainoastaan pari muutaman sekunnin pätkää tuli katsottavaa kuvaa. Nuo pätkät löytyvät osoitteesta www.metsakaverit.net/videot

Ensi lauantaina olisikin sitten vuorossa peltopyylaskenta.

Utajärvellä kouluttautumassa

lauantai, marraskuu 14th, 2009

Osallistuimme Pessin kanssa Utajärvellä järjestettyyn kanakoiraohjaajille tarkoitettuun koulutustapahtumaan. Tapahtumassa oli sekä teoriaosioita että käytännön maastotyöskentelyharjoitusta.

Aamupäivä meni rattoisasti metsästysmajalla kuunnellen ohjeita ja vihjeitä koiran ohjaamiseen. Hieman ennen puolta päivää lähdettiin porukalla maastoon. Paikallisella järjestäjällä olikin kotipihallaan fasaanitarha, josta lintuja pellolle oli vapautettu. Näin ollen lintukontaktit olivat lähes taattuja.

Pessin hakuvuoron koittaessa yllätyin itsekin pojan tomerasta hausta. Aluksi seurasi vanhempaa koiraa sata metriä, mutta sitten irrottiin todella nopeavauhtiseen hakuun. Peltosarkaa mentiin laidasta laitaan.

Hetken hakemisen jälkeen ei kummastakaan koirasta ollut havaintoa (ohjaajat ehkä hieman keskittyivät keskustelemaan). Seuraajajoukoista kuitenkin kerrottiin oranssin liivin olleen paikallaan pellonreunusmännikössä jo hetken aikaa. Kohta Pessin hakupari olikin näkyvillä, joten Pessihän siellä oli siis ollut. Lähestyttäessä pellon reunaa näimme kuitenkin vähän etempänä fasaanin ilmassa… Ja eipä mennyt pitkään, kun oranssi liivikin oli liikkeessä. Ei ollut ilmeisesti hermo kestänyt odottelua. Lintukontakti oli kuitenkin saatu, mikä oli positiivinen asia.

Hakuvuoron jälkeen kävimme vielä seisomassa häkissä olevaa fasaania pitkän narun päässä. Muita koiria oli ko. paikassa jo useita käynyt, joten hajujälkiä löytyi aika reilusti. Urokselle ominaisesti noita jälkiähän piti alkaa merkkailemaan eikä siinä tahtonut keretä mitään lintua katsomaan. Lopulta Pessi kuitenkin huomasi linnun (kesken merkkailun) ja jäykistyi tyylikkäästi seisontaan. Tästäkin siis tavoite saavutettiin.

Metsästysmajalle palaamisen ja ruokailun jälkeen jatkettiin teoriaosuudella päivän loppuun asti. Aiheena iltapäivällä oli koesäännöt ja tuomarin ohjeet.